tiistai 8. maaliskuuta 2016

06.03.2016: Konserttia



Tälle sunnuntaille en ollut suunnitellut mitään kummempia. Kämpillä oli kuitenkin syystä tai toisesta netti poikki. Ulkona toisaalta paistoi aurinko kirkkaasti, joten ilman sen kummempia tuumailuja päätin lähteä kaupungille kahvikupposelle. Olin aikonut kokeilla Loudons Cafe&Bakery paikkaa (Fountainbridge kadulla) jota oli minulle suositeltu, mutta sehän oli näin kauniina sunnuntaina tupaten täynnä. Tästä suuntasin Princes Street:n Waterstones kirjakauppaan. Sinne kävellessä ohitin Usher Hall:n (suuri konserttisali Lothian Street:n varrella) ja sattumoisin silmään sattui konsertti joka alkaisi parin tunnin kuluttua. Siellä soittaisi Flanders Symphony Orchestra. Päätin tutkia asiaa kirjakaupan kahvilassa ja selvisi, että sille päivälle oli vielä runsaasti vapaita lippuja. Ja opiskelijat pääsisivät 10£ hinnalla. Tilasin lipun samantien netin kautta ja kahvin jälkeen menin lunastamaan lippuni. Ja ongelmittahan tuo sujui.
Ja itse konsertti? Huikea elämys! Voin suositella kaikille, joita klassinen musiikki kiinnostaa. Ja monesti täällä ollessa on huomannut, että Edinburgh suhtautuu opiskelijoihin todella lämpimästi. Lähes jokaisesta paikasta saa jos jonkinmoista opiskelija-alennusta. Joten muistakaa ottaa semmonen lappunen mukaan. Helpottaa elämää kummasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti