torstai 10. maaliskuuta 2016

09.03.2016: Puoliviikon paikka

Ohjelmassa oli jatkaa eilistä jalankulkuporttia. Nyt viimeisteltiin "L" rautaa, johon asennettiin koristeosat niittaamalla ja hitsaamalla.
                                Kuvassa asennus vielä kesken.

Tämän lisäksi tuli saranaan tehdä vastakappale. Ensin täytyi tehdä työkalu tähän tarkoitukseen, koska aiempi oli liian kulunut. Tämä tehtiin yksinkertaisesti hitsaamalla 150mm pitkään 20x40 lattaraudan päihin 20mm pyörötangon palat. Täytyi vaan varmistaa, että ne olivat suorassa linjassa lattarautaan nähden. Tähän kiinnitettiin riittävän pitkä, toinen lattarauta (kokoa 8x25) ja taivutettiin kuumentamalla taivutuskohdan alueelta askel askeleelta. Lopputuloksena oli siisti "U" kaari.
Väliin lisättiin kuvassa näkyvä terästangon pala ja leikattiin niin, että sitä jäi n. 50mm pala jäljelle keskelle (hiukan yli hitsauskohtien tässä tapauksessa). Sitten porattiin reiät ruuveille (8,5mm) ja toinen puoli kierteytettiin. Tämä oli tältä osin valmista.'
Loppupäivästä teimme vielä muutamia mittauksia portista ja varmistimme, että kaikki osat tulisivat juuri oikeille paikoilleen. Tässä joutui hiukan muotoilemaan kappaleita, jotta ne olisivat mittasuhteiltaan tasaisia joka suunnalta (mistä nyt oli järkevää mittoja ottaa). Huomenna olisikin sitten paljon jännää (taas kerran) luvassa.
                               Saranan yksityiskohta. Ei hullumpaa jälkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti